CARF Tapahtumat

Talviajoharjoittelu Hyvinkään Vauhtipuistossa

Sunnuntai 1. Helmikuuta 2009, 21:42

Sami Halme, Matti Virtanen ja Kari Vuorinen vetivät onnistuneen talviajoharjoittelupäivän Hyvinkään Vauhtipuistossa. Paikalla oltiin ensimmäistä kertaa, viime vuonna oli liian lämmintä ja tapahtuma peruttiin.

Nyt keli suosi, kylmää oli ollut edellisinä päivinä, jolloin jäädytys oli onnistunut hyvin. Edellisenä yönä pakkasta oli reilut 15 astetta. Onneksi päivällä vähän lauhtui ja vietimme päivää n. 7 asteen pakkasessa. Aurinko ei pilviverhon läpi auttanut lämmittämisessä, mutta onneksi lämpiössä sai klubin tarjoamina kahvia ja pullaa. Ainoa miinus tuli edellisenä päivänä olleesta kilpailusta, johon osallistuneet autot olivat piikeillään jyrsineet osaan rataa syvät urat.

Rata oli jäinen keskeltä, mutta reunoilla oli metrin-parin levyinen kaistale lunta, josta sai pitoa, jos ja kun auto ajautui ulkoreunaan.

Tänä vuonna paikalle tuli yli 30 osallistujaa, joista 10:lle mitattiin kierrosaika päivän lopuksi.

Paikalla näkyi hyvin kalustoa laidasta laitaan. Nelivetoiset olivat hyvin yliedustettuina ja niitä oli malleista 155 (3 kpl), 164 ja Brera.

1. Micke Bergman 164 Q4 2.19.98
2. Ossi Leino 33 16V 2.22.50
3. Thomas Antin 164 Q4 2.24.90
4. Sami Halme 155 Q4 2.26.65
5. Esko Autio 155 Q4 2.26.68
6. Jani Grönman 156 V6 2.35.03
7. Jorma Peltonen 156 V6 2.35.35
8. Mikko Vihersaari 75 Turbo 2.36.49
9. Timo Lampikoski 75 1.6 2.45.26
10. Aleksi Sipilä Lada 1200 2.39.58

Kiitokset kaikille osallistujille!

Päivän nopein: Micke Bergman (vas.) ja Matti Virtanen

Kommentteja:

Denis Romi (02.02.2009 20:49)

Kiitoksia paljon j■rjest■jille mukavasta ajotapahtumasta. Kohtuullisen uutena j■senen■ oli samalla kiva tutustua Alfa harrastajiin. Sen verran mukavaa porukkaa tuntui olevan eli toistekin tullaan tapahtumiin.

Hyv■ä talven jatkoa kaikille ja v■hemm■n liukkaita teit■,

Denis Romi

(02.11.2018 18:26) n/a

(21.11.2018 14:51) n/a

(28.11.2018 18:42) n/a

(05.12.2018 05:14) n/a

(07.12.2018 13:30) n/a

(15.12.2018 03:36) n/a

(19.12.2018 08:14) n/a

(22.12.2018 00:08) n/a

(02.01.2019 01:16) n/a

(09.01.2019 05:11) n/a

(10.01.2019 15:54) n/a

(14.01.2019 18:39) n/a

(29.01.2019 02:01) n/a

(08.02.2019 21:24) n/a

(12.02.2019 21:13) n/a

(26.02.2019 23:33) n/a

(17.03.2019 17:24) n/a

(21.03.2019 04:34) n/a

(22.03.2019 22:05) n/a

(30.03.2019 07:01) n/a

(02.04.2019 03:08) n/a

(05.04.2019 12:14) n/a

(23.06.2019 20:41) n/a

(23.06.2019 22:36) n/a

(23.06.2019 22:45) n/a

(24.06.2019 05:26) n/a

Kommentoija:

Nimi *:
E-mail:
Kommentti *: