CARF Tapahtumat

Syyskokous Hämeenlinnassa

Lauantai 5. Marraskuuta 2011, 20:05




Syyskokous ja kauden päätösilallinen pidettiin ravintola Popinossa Hämeenlinnassa. Ravintolan meille varaama tila täyttyi ja kaikki eivät mahtuneet kokoukselle varattuun tilaan. Osallistujalistaan tuli yli 30 nimeä. Mutta tämän ei annettu haitata kokouksen kulkua. Kokous meni rutiinilla eteenpäin.


Kokouksen puheenjohtaksi valittiin kerhon pj. Matti Virtanen ja sihteeriksi kerhon sihteeri Jyrki Henriksson. Ensi kauden ohjelma ja budjetti noudattaa tämän vuoden linjaan. Budjettia tosin aukaistiin nyt erittelemällä tarkemmin menot ja tulot.

Hallituksen jäsenten ja kerhon puheenjohtajan valinnassa tuli muutoksia aikaisempaan. Matti Virtanen ilmoitti, ettei enää ole käytettävissä hallituksen puheenjohtajaehdokkaana ja ehdotti tilalleen nykyistä varapuheenjohtajaa Sami Halmetta. Samoin Tomi Kuusisto ilmoitti käyttävänsä erovuoronsa hyväkseen ja eroavansa. Kolmas erovuorossa ollut, Pekka Rossi taasen ilmoitti voivansa jatkaa jos näin sopii, ja sopihan se kokousväelle.
Kerhon puheenjohtajaksi valittiin Sami Halme ja uudeksi jäseniksi kahden eronneen tilalle Jussi Keltaniemi ja Lauri Aro. Kiitokset eronneille hyvin suoritetusta halitustyöstä ja Matille erityisesti kuuden vuoden pj. työstä. Onnittelut uusille valinnoista ja kiitos aktiivisuuden osoituksesta hallitustyötä kohtaan.

Tilintarkastajan valinnan jälkeen jaettiin Alfa Cup palkinnot. Romeo-luokan kakkonen, Tom Wiik ei ollut päässyt tilaisuuteen. Muut palkinnoille päässeet olivat paikalla. Kokouksen jälkeen jäätiin Popinoon syömään.


Uusi hallitus kuvassa, takana vasemmalta; Pekka Rossi, Jyrki Henriksson, Jussi Keltaniemi, edessä vasemmalta;Mikko Koskinen, Sami Halme ja Lauri Aro.


Alfa-luokan palkitut. Vasemmalta; toiseksi tullut Jussi Keltaniemi, luokan voittanut Mikko Kitula ja kolmanneksi tullut Sami Oravainen


Romeo-luokan paikalla olleet palkitut; voittaja Pekka Rossi ja kolmas Anssi Tamminen