CARF Tapahtumat

Lauantai 18. Huhtikuuta 2015, 17:04 by CARF821

Kokous alkoi kello 12.00 ja päättyi reilun tunnin kuluttua. Paikalla oli 18 jäsentä.


Puheenjohtaja Denis Romi avasi kokouksen ja valittiin kokouksen puheenjohtajaksi, samoin kerhomme hallituksen sihteeri Eero Ahonen valittiin kokouksen sihteeriksi. Juha Könönen ja Jyrki Henriksson valittiin pöytäkirjantarkistajiksi ja ääntenlaskijaksi. Taloudellisen tilanteen ja viime vuoden laskelmat esitteli rahastonhoitaja Marko Kuningas, kaikki oli reilassa.


Originalita-palkinnon viime vuodelta sai Eija Niemisen ja Esa Tammisen Montreal. Auto on ainoa Suomen Koneliikkeen maahantuoma Montreal. Sen tilasi vuonna 1972 paperitukkuliikemies Lindell, varmistuttuaan ensin että Koneliike kouluttaa sille huoltajat. Palkinnonjakotilaisuus uusitaan Lahden Classic Motorshow:ssa toukokuun alussa.


Eijan ja Esan Montreal kuvattuna viime kesänä CARF 35-vuotisjuhlassa. Kuvassa näkyvät lokasuojilla olevat lisäpeilit Esa on jo poistanut. Alkuperäinenhän on ovessa, josta edellinen omistaja ei sitä ollut poistanut.
Concorso d'Originalita kilpailun voittajan ehdotti Orginalita-kollegio, Juhani Anttila ja Antti Reenpää, hallitus sitten vahvisti valinnan. Juhani ja Antti jatkavat myös tulevina vuosina "Originalita-katsastajina".

Klubimestari Mikko Koskinen esitteli sääntömuutoksen Alfa Cupin pistelaskun tilanteeseen, jossa kahdella on samat pisteet. Parempi ratkaistaan yhteiskierrosaikojen perusteella, kumpi on ollut lyhemmän aikaa radalla. Mukaan lasketaan osakilpailut, joissa molemmat ovat olleet. Radoilla on kullakin oma kerroin. (Laskentakaava tarkemmin uusituissa säännöissä, tulee Alfa Cup-osioon ennen 2015 kauden alkua)