Uusi vastausPeruuta


Vastaus
pääasiakirjaan

Jukka Mäkinen
11.02 21:15


|

Aiheeseen:

Joukkueet

Otsikko:

EKS-Lukko osa 2.
|
|
|

Teksti:


Spekulaatiot pelistä voi lopettaa, EKS oli parempi tänään numeroin 6-3.
EKS oli saanut kokoon parhaan mahdollisen ryhmän, ja Lukkokin pelasi lähes täydellä kokoonpanolla, vaikka mukana olikin pari pikkuvammoista kärsivää, ja pari toipilasta.
Nyt vain tasainen ottelu kääntyi EKS:n voitoksi viimeisen kahdeksan minuutin aikana, kun siihen asti oli pelattu todella tasaisesti.
Ottelusta kiitokset erityisesti tuomareille, jotka hoitivat hommansa hienosti. Antoivat tyttöjen pelata, ottaen pois selkeät rikkeet ja pitäen linjansa alusta loppuun. Lisäksi EKS:n toimitsijoista nostaisin esiin ottelun 30-sekunnin kellon käyttäjän, jonka toiminnasta en keksi huomautettavaa.

Tästä episodista jäi kismittämään ainoastaan liiton tulkinta ottelupaikasta, mutta peli on nyt pelattu ja sarja jatkuu.



Kaikki asiakirjat    Tekijän mukaan    Otsikon mukaan    Aiheen mukaan   Siirry takaisin