Uusi vastaus
Peruuta
Vastaus
pääasiakirjaan
Mika Hoo
26.08
00:21
|
Aiheeseen:
Joukkueet
Otsikko:
EKSiin kuuluu hyvää
|
|
|
Teksti:
Moi!
Tällä keskustelupalstalla kysyttiin mitä EKS:n SM-joukkueelle kuuluu, ja hyvä vastauskin jo saatiin. Vastaan kuitenkin vielä ihan näin virallisesti EKS:in puolesta.
Jouduimme keväällä tekemään kerralla voimakkaamman nuorennusleikkauksen SM-joukkueeseemme, kuin olisimme halunneet. Ehkä hyvä kuitenkin näin. Jo vuosia erittäin hyvin toimineen junioritoiminnan ansiosta meillä on kasvamassa runsaasti nuoria kohti SM-ikää, ja tulevaisuudessa SM-joukkueen runko muodostetaan omista junioreista. Emme toki hyljeksi muistakaan seuroista meille muuttavia, mutta jokavuotisten rekrytointien varaan emme voi laskea.
Tämän kauden joukkueessamme alle puolella on SM-kokemusta aiemmilta kausilta. Kanadalaisvahvistuksia on kaksi, he saapuvat vasta avausturnauksen jälkeen. Valmentajatilanne on erittäin hyvä, molemmat valmentajat (Kari Paasipuro ja Jukka Santanen) tulevat hekin oman seuran sisältä.
Päätimme keväällä, että sarjapaikasta emme luovu, vaikka keväällä uskon loppuminen ei ollut kaukana. Nyt näyttää kuitenkin erittäin hyvältä ja lähdemme kauteen innolla! Yhden hyvän maalivahdin ja kaksi kovaa pakkia voisimme vielä rekrytoida; vinkkejä otetaan ilomielin vastaan!
Tuosta juniorijoukkueiden ja SM-joukkueen yhteistoiminnasta ringetteseuroissa voisi keskustella tällä palstalla hieman enemmänkin? Oma näkemykseni on se, että mikäli SM on liian kaukana junioreista, sen hajoaminen tulee eteen helpommin (ja sen myötä sarjapaikasta luopuminen). Kommentteja?
Terveisin
Mika Holmström
EKS:n Ringettejaoksen pj
mika.holmstrom@iki.fi
Kaikki asiakirjat
   
Tekijän mukaan
   
Otsikon mukaan
   
Aiheen mukaan
   
Siirry takaisin