Club Alfa Romeo Finland ry - Perustettu 1979 - Käyttöehdot Tunnistaudu(sukunimi etunimi tai jäsentunnus)




Fiat on suunnittelemassa Alfa Romeo tehdasta Yhdysvaltoihin - haluaa kohottaa Alfojen laadun saksalaiselle tasolle
15.12.2007, Virtanen Matti


Pertol Head, Yoann Besnard, 13 joulukuuta 2007

Fiatin pääjohtaja Sergio Marchionne on paljastanut, että Alfa Romeo saattaa rakentaa uuden tehtaan yhdysvaltoihin, tarkoituksena suojautua heikkoa dollaria vastaan. ”Olimme jo kalliita kun dollari oli 1,10 euroa vastaan; nyt ollaan vielä kalliimpia (1.40).” Hän kertoi lehdelle.

Hän kertoi myös, että Alfa Romeo tulee menettämään rahaa Amerikan markkinoilla kolmen ensimmäisen vuoden aikana heikon dollarin johdosta, mutta myös sikäläisten erittäin kilpailluiden markkinoiden vuoksi. Lisäksi hän kertoi syyn siihen, miksi hän harkitsi tekevänsä tarjouksen myynnissä olevista Jaguarista ja Land Roverista. Hänen mukaansa kaikkein tärkeimmät osat molemmissa yhtiöissä Fiatille olivat niiden suuri dealer-verkosto, sillä Amerikassa Alfa Romeon pitäisi käyttää Maseratin varsin pientä verkostoa ensimmäiset vuodet. Tilanne saattaa parantua jos Tata Motors voittaa tarjouskilpailun. Intialainen autotehdas on nimittäin sopinut yhteistyöstä Fiatin kanssa, joka toimii myös neuvonantajana sen ostotarjouksen teossa.

Ennen uuden tehtaan rakentamista, Alfa Romeon on keskityttävä tuotteiden laadun parantamiseen ja tappioiden vähentämiseen. Se on jo ottanut ensimmäisen askeleen sulkemalla Alfan päätehtaan Pomigliano d’Arcossa Etelä-Italiassa kahdeksi kuukaudeksi tammikuun alusta yrityksessään kohottaa Alfa Romeon laatu saksalaiselle tasolle. Tappiota saadaan todennäköisesti supistettua seuraavan vuoden baby-Alfan markkinoille tuontiin mennessä.