Club Alfa Romeo Finland ry - Perustettu 1979 - Web-sivut 1998 - Käyttöehdot Tunnistaudu(sukunimi etunimi tai jäsentunnus)




Stellantis myllertää valmistamiensa autojen myynnin
14.12.2023, Hakulinen Yrjö






Stellantiksen autojen myynti muuttuu perinteisestä vähittäiskaupasta välitysmalliin. Tavoitteena on pienentää jakelukustannuksia, saada hinnoittelu paremmin hallintaan ja tulla lähemmäksi asiakkaita, varsinkin kun kaupankäynti verkossa on lisääntynyt.

Stellantisilla on suorajakelutoimintoja kymmenellä markkina-alueella, joita se kutsuu G10-maiksi. Ne syntyivät kun Stellantisin perustamisen jälkeen tammikuussa 2021 kaksi emoyhtiötä, PSA Group ja Fiat Chrysler Automobiles, myivät kansalliset myyntiyhtiönsä Pohjoismaissa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa yksityisille maahantuojille.

"Ensimmäiset pilotit Itävallassa, Belgiassa/Luxemburgissa ja Hollannissa on tehty. Niiden yhteydessä huomattiin ongelmia IT-toteutuksissa. IT-ongelmat vaativat muutosta suunnitelmiin". Uwe Hochgeschurtz, Stellantisin Euroopan alueen operatiivinen johtaja kertoo, ja jatkaa "Olemme siirtymässä "vertikaaliseen" lähestymistapaan, kaikki brändit vaihtavat välitysmalliin samanaikaisesti, mutta markkinat markkinakohtaisesti".

Hochgeschurtzin mukaan käyttöönotto valmistuu vuoteen 2026 mennessä G10-maasa, jotka edustavat suurinta osaa automyynnistä Euroopassa. Hän sanoi myös, että välitysmallin käyttöönotossa paikallisten sääntöjen ja määräysten noudattamisen varmistaminen kestää vähintään kolme kuukautta per maa.

Välitysmalli merkitsee valtavaa muutosta jälleenmyyjille, jotka ovat tottuneet pitämään varastoa, rahoittamaan markkinointimateriaalia ja neuvottelemaan asiakkaiden kanssa hinnoittelusta ja kannustimista. Välitysmallissa autonvalmistajat omistavat varaston ja maksavat markkinoinnista, kun taas jälleenmyyjät saavat kiinteän summan jokaisesta myydystä autosta, lisätuottoja he saavat jälkimarkkinoinnista.

"Pilottimaat; Itävalta, Belgia/Luxemburg ja Alankomaat, ovat toimineet välitysmallilla syyskuusta 2023 lähtien ja muut G-10 maat; Ranska, Saksa, Italia, Puola, Portugali, Espanja sekä Iso-Britannia, siirtyvät välitysmalliin vuosina 2024–2026". Hochgeschurtz kertoi, ja lisäsi että myös 17 muussa Euroopan maassa toimivat yksityiset maahantuojat siirtyvät välitysmalliin, "koska haluamme tarjota saman myyntikokemuksen kaikille eurooppalaisille kuluttajillemme". Tälle projektille hän ei antanut aikataulua.

Stellantis Media, Torino 12.12.2023