Mikä Alfa Romeossa viehättää?
Monille alfisteille Alfa Romeo on oikeimmassa elementissään vasta Suomessa laittomissa nopeuksissa.
Alfa Romeo on kuin antiikin olympiaurheilija: vahva ja terve sydän - moottori - , notkeat jäsenet sekä herkät ja voimakkaat lihakset - voimansiirto ja alustarakenne - sekä siron sopusuhtainen ja kaunis ruumiinrakenne - massasta erottuva viehättävä kori. On muistettava että huippu-urheilijan suoritus riippuu paitsi fyysisista edellytyksistä myös henkisestä vireestä. Alfan suoritusta saattavat joskus heikentää hermoratojen häiriöt - vanhempien yksilöiden sähköjärjestelmä ei ole maailman varmatoimisin.
Alfan laji on ehdottomasti juoksu - ei esimerkiksi paini. Alfa Romeon nimeen liittyy erottamattomasti autourheilu. Tuskin millään nykyisin kaupasta ostettavalla automerkillä on esittää vastaava autourheiluhistoria ja -menestys. Poikkeuksena tietysti Ferrari, mutta sitähän voidaan pitää Alfa Romeon perheen - mustana orhina. Enzo Ferrari aloitti kilpa-autoilu-uransa juuri Alfa Romeolla, ensin ajajana ja sittemmin tehtaan kilpailuosaston päällikkönä. Italialaisen temperamentin lukuun kait on pantava hänen ovet paukkuen lähtönsä Alfa Romeolta 1939 ja oman nimeään kantavan automerkin perustaminen 1946. Agnelli-suvun ponnistelujen ansiosta (?) Ferrari on nyttemmin palannut takaisin yhteiseen perheeseen Alfa Romeon kanssa.
Maineensa autourheilun kentillä Alfa Romeo loi jo 1920 luvulla voittamalla lukuisia Grand Prix -sarjan (josta paljon myöhemmin kehittyi Formula 1) kilpailuja ja merkkimestaruuksia. Vastaavaa menestystä tuli myös legendaarisissa urheiluautokilpailuissa kuten Le Mans, Targa Florio ja Mille Miglia. Voittoputket jatkuivat 1930-luvulla aina siihen asti, kun Mercedes-Benz ja Auto-Union saivat erään viiksekkään herran suosiollisella rahallisella myötävaikutuksella kehitetyksi Alfoja selvästi tehokkaammat moottorit.
Sodan jälkeen voittokulku jatkui huipentuen 1950-luvun alkuun, jolloin FIA "virallisti" Formula 1 -sarjan. Saaliiksi saatiin kaksi ensimmäistä mestaria ja mestaruutta. 1950-luvun loppupuolelta Alfa Romeoilla kilpailtiin sekä urheiluautosarjoissa, joissa saavutettiin useita FIA:n merkkkimestaruuksia, että vakioautosarjoissa. Jälkimmäisistä muistettaneen parhaiten Giulia Coupé Sprintin kevennetyillä GTA-kilpaversioilla saavutetut Euroopan mestaruudet 1966-68 ja 1970 sekä Saksan DTM-sarjan voitto 1993 155-malliin pohjautuvalla kilpurilla.
Antiikin urheilijoita ihailtiin paitsi suoritustensa perusteella myös ulkonäkönsä vuoksi. Alfat ovat aina erottuneet edukseen suuresta automassasta ulkonäöltään. Sellaiset suuret nimet kuin Zagato, Castagna, Touring, Pinin Farina, Bertone ja Giugiaro ovat luoneet Alfa Romeon tekniikan ylle useita automaailman klassikkoja, joiden muodot lumoavat katsojansa aina uudestaan ja uudestaan. Niiden katselua voi hyvin verrata taidenäyttelyssä käyntiin. Suurten muotoilunimien joukkoon on siirtymässä myös - aikahan sen vasta tosiasiassa näyttää - Walter de Silva, jonka muotoilema 156 veistoksellisine yksityiskohtineen todisti vääräksi väittämän, että tuulitunnelissa muotonsa saaneet autot ovat kaikki samalla tavalla yksitoikkoisen mitäänsanomattoman näköisiä.
Mitä "urheilijan" sisällä sitten on? Edistyksellinen moottori sekä sen kanssa sopusuhtaiset voimansiiron ja alustan ratkaisut. Alfan rivimoottorin peruskonstruktio juontaa juurensa 1920-luvun lopulle, mutta on edelleen täysin nykyaikainen voimanlähde. Alumiinirakenne, puolipallonmuotoiset palotilat, kaksi sylinterikanteen sijoitettua nokka-akselia, oma kaasutinkurkku kullekin sylinterille sekä avariksi muotoillut imu- ja pakosarjat edustivat katuautoissa kilpa-automaista eksotiikkaa ainakin 1970-luvulle saakka. Vastaavaa tarjosi vain Jaguar XK-moottoreineen - kuitenkin aika lailla eri hintaluokassa kuin Alfa. XK-moottorit saavuttivat kunnioitettavan 50 vuoden iän ennen korvautumistaan uudella tyypillä. Alfan moottorikonstruktio elää edelleen pirteänä yli seitsemänkymppisenä, eivätkä vuodet näytä moottorivaarin tahtia hidastavan. Vaihtuva imuventtilien ajoitus, kaksoissytytys, tasapainotusakselit ja muuttuva imuaukon pituus ovat pitäneet moottorin modernina ja torjuneet kilpailijoiden ohitusaikomukset.
Alfa Romeon alustaratkaisut edustavat yleisesti ottaen varsin perinteisiä rakenteita: päällekkäisiä kolmiotukivarsia ja jäykkää taka-akselia tai joustintukirakennetta. Ripustusgeometria on kuitenkin huolellisesti suunniteltu ja mitoitettu, jotta auto tottelee nöyrästi ja uskollisesti ohjaajaansa kaikissa ajotilanteissa tekemättä omia temppujaan. Alustaratkaisuista puhuttaessa alfistit miellusti ottavat esille Alfetassa ja siitä polveutuvissa tyypeissä käytetyn de Dion -tyyppisen taka-akselin sekä vaihdelaatikon ja kytkimen sijoituksen tämän yhteyteen etumootorisen auton painonjakauman tasaamiseksi. Samaa rakenne löytyy esimerkiksi Ferrarin kuuluisasta Daytona-mallista. Vertailua Volvo 343:een käytetään jo huomattavasti harvemmin...
Kaiken kaikkiaan Alfa Romeossa on "sitä jotain", jonka puuttuessa moni muu automerkki tuntuu tylsältä ja mitäänsanomattomalta. Alfa Romeo on tänä päivänä jos ei "best" niin ainakin "good value for money". Joka tapauksessa se on "highest exoticism for money". Tyypillinen alfistin vastaus kysymykseen: Miksi? saattaa kuulua:"Vuonna 1974 ostin ensimmäisen Alfani, enkä ole sen jälkeen muista merkeistä syttynyt."
Jäseneksikö?
Club Alfa Romeo Finland ry. kutsuu toimintaansa mukaan kaikkia, jotka tuntevat kiinnostusta Alfa Romeoihin. Omistus- tai hallintasuhde ei ole jäsenyyden ehto. Liittymismaksu on 10 eur ja vuotuinen jäsenmaksu 30 eur, se ei ole paha hinta mielenkiintoisesta harrastuksesta. Hankkimalla jonkinlaisen käyttösuhteen Alfa Romeoon jäsenyys muuttuu tuottoisaksi. Tapahtumia hyödyntämällä jäsenmaksusta kuittaantuu huomattava osa. Klubilehden tekniset vinkit, kerhon tarjoama muu tekninen palvelu sekä tapahtumien yhteydessä käytävä tarinointi kokeneiden alfistien kanssa saattavat tuoda moninkertaisen säästön, kun Alfalleen tekee huoltoja tai korjauksia.
Tervetuloa mukaan!
Alfojen ensirekisteröintimäärät vuosittain
|  |
|