Club Alfa Romeo Finland ry - Perustettu 1979 - Web-sivut 1998 - Käyttöehdot Tunnistaudu(sukunimi etunimi tai jäsentunnus)




Sergio Marchionne jatkaa tehtävässään ainakin vuoteen 2017 asti
15.01.2014, Hakulinen Yrjö


Fiatin pääjohtaja Sergio Marchionne jatkaa tehtävässään ainakin vuoteen 2017 asti.

Marchionnen tehtävänä on saattaa loppuun Fiatin ja Chryslerin yhdistyminen konserniksi sekä ajaa läpi uusi strategia, jonka tavoitteena on kääntää Fiatin tappiollinen Euroopan toiminta kannattavaksi.

Marchionne kertoi maanantaina, että Fiatin Chrysler-kauppa saatettaneen loppuun tämän viikon aikana. Hänen mukaansa yrityksiä ei tarvitse yhdistää yhdeksi yhtiöksi, koska Chrysleristä tulee Fiatin kokonaan omistama tytäryhtiö. Marchionnen mukaan edessä on myös nimenvaihdos, jotta konsernin "nimi kuvastaa Chryslerin pitkää perintöä".

Marchionne tuli Fiatin johtoon kymmenen vuotta sitten ja Chryslerin pääjohtajaksi vuonna 2009. Hän on aiemmin sanonut, että voisi jättää tehtävän vuonna 2015.

Lähde: Tuulilasi