Club Alfa Romeo Finland ry. - Perustettu 1979 - Käyttöehdot Tunnistaudu(sukunimi etunimi tai jäsentunnus)



European AlfaChallengen 2004 päätös Imolassa 3.-5.9.
31.08.2004, Hakulinen Yrjö


European AlfaChallengen 2004 päätös Imolassa 3.-5.9.
-Mikolla uusi Team-

Mikon auton hoitaa sarjan päätöskilpailussa hollantilainen ammattiteam Madeno Racing. Aloite tästä tuli Madenon omistajan Leo van der Madenin taholta Span kisan yhteydessä. Hän on seurannut Mikon suorituksia kauden aikana ja näkemästään vaikuttuneena on halukas auttamaan lahjakasta nuorukaista etenpäin.

Madeno Racing ajattaa Alfoja jo kolmatta vuotta sekä Hollannin, että Eurosarjoissa. Tänä vuonna heillä on ollut kolme autoa Hollannin sarjassa ja kaksi Eurosarjassa. Viimeksi Spassa Madeno palkittiiin parhaan teamin palkinnolla ja tästä teamien ykköspaikasta he ovat myös jatkossakin kiinnostuneita.

Kauden aikana on käynyt selväksi, että kovatasoisessa sarjassa aivan kärkipaikoista kilpaileminen on todella vaikeaa yhden auton kokemattomalla teamilla, kun vastassa on 3:n ja 4:n auton ammattiteameja. Tätä taustaa vasten myös Mr.Maden osaa arvostaa Mikon esityksiä kauden aikana.

Uskoisimme, että nyt sarjan viimeisissä osakilpailuissa Mikolla on todella hyvät mahdollisuudet ajaa podiumpaikoista.
Mahdollisuudet koko sarjassa, kun kaksi yhdestätoista lähdöstä on ajamatta, ovat yleiskisan kolmanteen sijaan, nuorten, alle 25-vuotiaiden sarjan toiseksi ja ensikertalaisten, Rookie-kisan voittoon. Mutta kuten aina moottoriurheilussa, voi tapahtua mitä vaan. Varsinkin kun yli kolmekymmentä luupäätä starttaa kivikovaan kisaan Alfoillaan.

Kaikki Mikon pahimmat uhkaajat sarjasijoituksissa ajavat italialaisteameissa ja kun kisa käydään Imolassa, yhdessä Italian moottoriurheilun pyhätöistä, jonka heikäläiset tuntevat yhtä hyvin kuin Mikko Ahveniston, niin on varmaa, että helpolla ei mitään tule saamaan. Mutta mikä olisikaan sen makeampaa, kuin lyödä heidät kotipesässään.


Terveisin

Juha Heino
MJH-Promotion Oy
PL 37 01801
Klaukkala Finland
GSM +358 (0) 50-542 0828
mjh.pro@kolumbus.fi




Club Alfa Romeo Finland ry. PL 208, FIN-00181 HELSINKI