Club Alfa Romeo Finland ry - Perustettu 1979 - Käyttöehdot Tunnistaudu(sukunimi etunimi tai jäsentunnus)




MiTo tulee näyttämään ja tuoksumaan samalta kuin tulevaisuuden Alfat
21.07.2008, Virtanen Matti H.E.


Marchionne uskoo, että vaikka Alfa eksyi omalta tieltään jo useita vuosia sitten, se on silti maailman merkki johon ihmiset samaistuvat. Hän sanoo: ”Alfa oli tunnettu kevyemmistä, nopeammista, ketterämmistä autoistaan. Kukapa ei muistaisi Duettoa The Gragduate -elokuvassa? On vain sääli, että päädyimme tekemään juuri päinvastoin mitä Alfa -kuljettajat halusivat. 159 on yksi D-segmentin raskaimmista autoista. Meidän on palattava takaisin ja siivottava sotkumme.” Se on 40-vuotiaan Luca De Meon tehtävä. Joidenkin mielestä juuri hän on Marchionnen manttelin perijä.

Marchionne sanoo, että MiTo, joka tuodaan markkinoille tänä kesänä, tulee ”näyttämään ja tuoksumaan samalta, kuin tulevaisuuden Alfat”, mutta vasta 149 on auto, joka tulee todella asettamaan tavoitteet Alfan tuleville malleille. ”Siirsimme 149:ä eteenpäin yli 30 kuukautta, koska siinä ei ollut tarpeeksi parannusta. Se oli paras teko mitä olemme koskaan tehneet.”

Ote artikkelista:
The Economist/Fiat - Rebirth of a carmaker
April 26th – May 2nd 2008