Club Alfa Romeo Finland ry - Perustettu 1979 - Käyttöehdot Tunnistaudu(sukunimi etunimi tai jäsentunnus)




Marchionne tuo uuden Alfan ensin Yhdysvaltain markkinoille
19.10.2011, Virtanen Matti H.E.


Fiatin pääjohtaja Sergio Marchionne sanoo aikovansa nimittää Yhdysvaltain Alfa Romeo pomon vuoden loppuun mennessä. Tavoitteena on saada merkille jalansija USA:ssa ennen Eurooppaan keskittymistä.

Hän sanoo, että on helpompaa luoda uudelleen Alfan uskottavuus USA:ssa kuin Euroopassa. Urheilullisen italialasimerkin imago on ajan mittaan hieman rapautunut Euroopassa vuosien keskinkertaisen laadun ja vanhanaikaisten moottorien johdosta Fiat S.p.A:n viivytellessä aikoinaan liian kauan ikääntyneiden mallien uudelleensuunnittelussa.

”Aiomme tähdätä ensin Yhdysvaltain markkinoille ja työstää vasta sitten paluumme takaisin Eurooppaan,” hän sanoi haastattelussa Torinossa. Olemme suorittaneet markkinatutkimuksia Alfa brändin haluttavuudesta USA:ssa ja pitkästä poissaolostamme huolimatta se on edelleen yksi parhaista brändeistä maailmassa. Olen sitä mieltä, että meidän täytyy mennä takaisin ja ottaa tilanne haltuun.

Alfa Romeo jätti USA:n 1995. Tuotemerkin Pohjois Amerikan pomo tulee Fiat-Chryslerin riveistä, Marchionne kertoi Automotive News Europelle.

Chrysler pelastaa

Kiitos Chryslerin Marchionnella on nyt suurempia alustoja ja moottoreita, joita Alfa Romeo voi käyttää ja samalla saada kehittämiskustannuksia alemmas suuremman myyntimäärän johdosta. Esimerkiksi yhtiö suunnittelee pienentää Chryslerin 3,6-litraisen Pentastar V-6 moottorin Alfaa varten. Fiat ilmoitti aiemmin tässä kuussa rakentavansa turboahdetun 1,8-litraisen bensiinimoottorin, joka valmistuisi vuoteen 2013 mennessä. Marchionnen näkemyksen mukaan tämä oli ensimmäinen askel uusien sporttisten moottoreiden rakentamiseksi Alfa Romeolle.

Huolimatta viimeisimmistä Alfa Romeon uudelleenesittelyn viivästyksistä USA:ssa – suunniteltu vuoden 2013 puoliväliin tienoille – Marchionne on vakuuttunut, että alkuperäinen tavoite 85 000 myyntitavoite 2014 on edelleen realistinen.

”Sen pitäisi olla, yksinkertaisesti sen johdosta, mitä tulemme tarjoamaan uuden Alfan ensiesittelyssä,” hän sanoi.

Luca Ciferri
Automotive News 17 lokakuuta, 2011