Club Alfa Romeo Finland ry. - Perustettu 1979 - Käyttöehdot Tunnistaudu(sukunimi etunimi tai jäsentunnus)



Brändit säilyvät FCA-PSA yhdistymisessä sanoo Tavares (CEO)
08.11.2019, Hakulinen Yrjö






"Automerkit säilyvät FCA-PSA yhdistymisessä" sanoi Carlos Tavares (CEO) ranskalaisen televisioyhtiön haastattelussa tänään.

Nykyisen PSA Groupin ja tulevan FCA-PSA yhtiön pääjohtaja Tavares sanoi, että suunnitelmissa ei ole poistaa yhtään tuotemerkkiä uudessa yhtiössä. Uudesta yhtiöstä tulee maailman neljänneksi suurin autovalmistaja 8,7 miljardin euron liikevaihdolla ja 13 tuotemerkillä. Alaa tuntevat analyytikot ovat kyseenalaistaneet tarvitseeko uusi yhtiö kaikkia automerkkejään, varsinkin kun osa FCA:n merkeistä tarvitsee huomattavia investointeja tuotteiden uudistamiseksi. Lisäksi on riski että automerkit tulevat kilpailemaan markkinoilla liiaksi keskenään.

"Tämä on yksi haasteistamme joka meidän tulee ratkaista järkevästi" sanoi Tavares.

"Näen tuotteissamme yhden yhteisen piirteen, niillä on kaikilla takanaan loistava historia" ja jatkaa "rakastamme merkkiemme historiaa, se antaa meille perustan tulevaisuuden suunnitelmiamme varten."

"Tuotemerkkien määrä on suuri, mutta se on pienempi kuin Volkswagen Groupilla" Tavares täsmentää ja lisää "Yhtiöt täydentävät toisiaan maantieteellisesti erinomaisesti ja ei ole epäilystä etteikö sopimus ole molemmille osapuolille hyödyllinen."

Irtisanomisista

Yhdistymisen jälkeen yhtiöillä on yhteensä noin 400.000 työntekijää ja niiden säilyminen on yksi hankalimmista kysymyksistä. Lisäksi on kaksi pääkonttoria, toinen Roomassa ja toinen Pariisissa.

Tavares vahvistaa että yhdistymisen jälkeen on mahdollista saada aikaan miljardien säästöjä sulkematta yhtään tehdasta. Mutta tv-haastattelijan pienen painostuksen jälkeen hän tunnustaa, että emme poissulje irtisanomisia ja toteaa "Se kuuluu autoteollisuuteen, tässä ei ole kyse vain PSA:sta." ja jatkaa "Katemarginaalit ovat jatkuvan paineen alla ja meidän on jatkuvasti parannettava tuottavuutta." sekä tarkentaa sen johtuvan alati tiukentuvista turvallisuus- ja päästösäännöksistä. Tavares kertoi myös että taloudellisia säästöjä etsitään ajan kanssa.

Yhdistyminen antaa lisää voimaa vastata päästönormivaatimuksiin ja investoimaan sähköautojen ja autonomisesti liikkuvien autojen kehittämiseen, sekä vastaamaan alan laskusuhdanteeseen.

PSA ja FCA julkaisevat sitovan sopimuksen muutaman viikon sisällä. Fuusio vaatii lisäksi kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Yhtiö tulee tekemään kaikkensä, jotta EU näyttää "vihreää valoa" yhdistymiselle. "Kun huomoimme kaikki yhdistymiseen liittyvät säännökset ja lailliset muodollisuudet, niin tämä vie ainakin vuoden ennen kuin kaikki on selvää" sanoi Tavares.

Automotive News 8.11.2019

Linkki AutomotiveNews


Club Alfa Romeo Finland ry. PL 208, FIN-00181 HELSINKI